perjantai 23. elokuuta 2019

Ilmastonmuutos ja menneen lumen alushousut





- Walter Mittyn ihmeellinen elämä näkyy illalla, Anna ilahtuu mustan kaavun alla kampaajan tuolissa. - Viime kerralla aloin katsoa elokuvaa, kun Walter hyppäsi helikopterista Atlantin pärskeisiin. Siitä hän jatkoi pienellä paatilla Islantiin.
- Oletko jo käynyt Islannissa? Taisit jutella sinne matkustamista, kampaaja kysyy.
Kyllä, Anna on haaveillut satujen saarista. Jostain syystä matkan päämääräksi on valikoitunut Kreikka tai Portugali, Lontoo tai Barcelona, kun hän on varannut majapaikkaa.

Lentämällä Anna tekee karhunpalveluksen luonnolle ja ilmastolle. Tästä huolimatta hän on aika ajoin astunut koneeseen. Maailmanvalloituksella Anna ei kersku, Euroopan ulkopuolella hän ei ole kulkenut kuin ajatuksissa ja viime vuosina hän on suunnitellut, että matkustaa myös kauemmas junalla ja laivalla. Anna ei näe itseään hyppäämässä helikopterista meren syliin. Hänen mielikuvituksensa riittää laivaan, jonka kannella hän hiukset hulmuten ja posket punaisina odottaa saarelle astumista.

Anna on istunut samassa kampaamossa, juuri samalla tuolilla monta kertaa. Kolme vuotta sitten hänen käsiinsä osui Anna-lehti, jonka sivuilta löytyi Kaarina Hazardin toteamus Ylen Pyöreä pöytä -ohjelmassa: Ilmastonmuutos on nolo asia, nolompi kuin alushousut, kukaan ei halua puhua siitä.

Ilmasto on lämmennyt, vaikka hauskaa hiustyyliä kantavan valtion päämiehen kädet ovat heiluneet persoonallisesti kieltäen maapallon keskilämpötilan nousseen. Kuvat napajäätiköiden sulamisesta, jääkarhujen alla murenevasta sohjosta ja merijään päällä lainehtivasta sulavedestä, jossa koiravaljakko kulkee, ovat herättäneet ihmiset. Näin on käynyt myös Annalle.




Tietoa luonnon tuhoamisesta on ollut tarjolla. Anna muistaa kuudennen luokan maantiedon tunnin. Opettaja osoitti puisella karttakepillä katosta roikkuvasta kartasta Brasilian trooppiset sademetsät.
- Vuodessa hakataan lähes Suomen kokoinen pinta-ala sademetsää. Yksi maapallon tärkeimmistä hiilinieluista tuhotaan.
Anna ei ymmärtänyt, miksi metsiä pitää hakata. Nyt hän ei ymmärrä, miksi metsiä pitää polttaa.  

Onko ihmisten vaikeneminen johtunut ilmaston muuttumisen valtavista mittasuhteista? Odotammeko, että joku toinen toimii tai vähentää kulutustaan? Onko puhumattomuus seurausta lyhyen aikavälin ajatuksesta, ettei lämpeneminen vaikuta minuun tai lapsiini? Mikä merkitys on ansaita sopiva elintaso? Olemmeko aikataulutetussa arjessa niin kiireisiä ja väsyneitä, ettemme osaa ajatella luontoa?

Anna osaa kysyä, hän ei osaa vastata. Ilmastonmuutos on valtava. Yksi ihminen tai viisi ja puoli miljoonaa ihmistä eivät saa muutosta pysähtymään. Anna ei halua tästä tosiasiasta huolimatta sysätä vastuuta toiminnastaan kenellekään. Hän tekee oman osuutensa: valitsee lentokoneen sijaan junan, vähentää kodin ja kaupan välistä suhaamista vanhalla dieselmoottorilla ja polkee matkan punaisella Jopolla, kävelee vanhoilla jalkoihin hyvin muotoutuneilla lenkkikengillä; valitsee lähiruokaa aina, kun siihen on mahdollisuus, syö kasvisruokaa kolme kertaa viikossa ja totuttaa lapsensakin porkkanakeittoon.

Teot eivät ole isoja, Anna tietää, niille voi nauraa. Hän ei ymmärrä, miksei hän voi tehdä jotain pientä sen sijaan, että käyttää aikansa tarkkailemalla naapureita tai intialaisia. Miksi he eivät tee mitään, jotta voisimme säilyttää nykyisenlaisen luonnon ja maapallon? Pienen liekin sytyttäminen on tärkeämpää kuin pimeän manaaminen. Mietelauseen Anna luki Lotta-kirjasta, kun hän pötkötteli 12-vuotiaana takapihalla heinikossa. Silloin ei tarvinnut suorittaa punkkitarkastusta, kun astui nurmilauhaviidakosta viileälle betonille.

- Äiti, mitä sinä pelkäät? lapsi kysyi, kun ilta-aurinko pyrki sälekaihdinten raoista television kuvaruudulle.
He olivat katsoneet Selviytyjiä. Ohjelmassa kisaajat pyörivät isossa puisessa pyörässä ja heidän päänsä upposi aika ajoin veteen.
- Meidän ahneutta, Anna vastasi lakonisesti samalla kun katsoi mainosta monenkirjavista miesten alushousuista ja kuunteli englantia hauskalla aksentilla.
Vertailu tuottaa aina nopeampia, pienempiä, tehokkaampia, suurempia, tyylikkäämpiä, uudempia; puhelimia, tietokoneita, autoja, taloja, kenkiä.

Anna ymmärtää, että kehittyvien maiden asukkaat haluavat parempaa elintasoa. Niin tahtoo lähes jokainen, meidän tarpeillamme ei ole rajoja. Kim Kardashianin lähtökohdat ja tarpeet ovat erilaiset kuin suomalaisen terapeutin tai sambialaisen puuvillapelloilla työskentevän. Haaveemme tulevasta ovat täysin eri mittasuhteissa. Kardashianin haaveita Anna ei uskalla arvata, suomalaisen terapeutin hän tietää unelmoivan Islannin matkasta ja sambialaisen hän pelkää toivovan jokapäiväistä elantoa. Elämme eri maailmoissa, kuten Mark Knopfler osuvasti toteaa.

There´s so many different worlds.
So many different suns.
And we have just one world.
But we live in different ones.




Samaan aikaan kun vaahterat ravistelivat ruskan väreissä kylpevät lehtensä vuosi sitten pois, Annan silmiin tipahteli uutisia, joissa kansainvälinen hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) raportoi jäätiköiden sulamistahdin kiihtyneen. Aikaa paneeli arvioi olevan 11 vuotta. Silloin kasvihuonepäästöjen kasvu pitäisi pysähtyä, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin jollakin tavalla hallintaan. Jokainen voi laskea, minkä ikäinen on vuonna 2030. Anna ymmärtää, että ilmastonmuutos koskettaa häntä ja hänen lapsiaan, hänen ikätovereitaan, vanhempia ja nuorempia. Anna ymmärtää, että nyt on aika puhua ja toimia. Toteamus alushousujen ja ilmastonmuutoksen noloudesta on aikansa elänyt.

Metsä on Annalle arvokas paikka, hän on vienyt sinne myös lapsensa. Annaa harmittaa, että alkusyksyllä metsässä vaanivat hirvikärpäset, jotka kaivautuvat syvälle hiuksiin eivätkä halua tulla löydetyiksi. Hyvällä onnella ne vönkivät seuraavana aamuna siipensä hukanneina tyynyliinalla. Annan lapset inhoavat hirvikärpäsiä, heidän houkutteleminen puolukkametsään on toivotonta. Hänen nuoruudessaan ei ollut vaaraa hiuksiin hyökkäävistä kärpäsistä. Anna sai kulkea vanhempiensa kanssa poimimassa mustikoita ja puolukoita kyllästymiseen asti. Nämä olivat niitä harvoja kertoja, jolloin hän halusi istua mieluummin kotisohvalla kuin puolukkamättäällä. Anna rakensi kavereidensa kanssa männyn- ja kuusenoksista majoja, hän uitti kaarnavenettä ison kiven kupeeseen aukeavassa lammessa. Äiti höyläsi juustoa sämpylöiden väliin, lämmitti maitoa ja kaatoi kaakaon termospulloon. Reppu selässä keikkuen Anna marssi pikkusiskojensa kanssa lähimetsään. Eväät maistuivat isolla kivellä, josta näki kotipihan orapihlaja-aidan, kun siirsi kuusen oksan sivuun.

Ilmaston lämpeneminen on tuonut uusia eläinlajeja pohjoisemmaksi, hirvikärpänen on yksi näistä. Viimeisimmän uutisen Anna luki sakaalista, joka kulki helteessä metsätien reunaa Rautavaaralla. Toisaalta lämpeneminen tekee joistakin lajeista, esim. tunturipöllöstä ja naalista uhanalaisia. Joissakin tutkimuksissa on tuotu esille hyönteisten määrän nopea romahtaminen. Hyönteiset kärsivät ilmaston lämpenemisen lisäksi myrkyistä, maatalouden muuttumisesta yhä tehokkaammaksi, jolloin niille ei jää elintilaa sekä vieraslajien lisääntymisestä. Anna ei ymmärrä, millainen maapallo olisi ilman pölyttäjiä.
- Hyttynen on tärkeä, se on osa systeemiä, isä sanoi Annalle, kun hän Pellon leirintäalueella, vihreän teltan oviaukossa pyöritteli haarukassa sääskispagettia ja erotteli mäkäräisiä myslistä.
Biologian tunnilla Anna ymmärsi, että isä puhui ekosysteemistä. Opettaja kertoi, että ihmisen ongelma on aina ollut ja tulee olemaan omien tarpeidensa mitoittaminen niin, etteivät ne riko ekosysteemiä. Annasta se kuulosti rosvoamiselta.

Lomalla Annan on helppo pienentää hiilijalanjälkeään. Hän jättää Toyotan talliin ja etsii sopivan bussi- tai junavuoron matkatessaan rakkaiden luokse. Hän pyöräilee ruokaostoksille, tarakalla matkustaa varhaiseen aikuisuuteen varttunut kauppakassi. Jos kassilla on ikää 24 vuotta, onko sen hiilijalanjälki pienempi kuin kaupan kassalla odottavan muovipussin. Annalla on aikaa tutkailla ostoksia, tehdä valintoja, jotka suosivat lähiruokaa ja perusraaka-aineita. Hän käy jääkaapin sisällön läpi useammin ja huomaa parasta ennen päiväykset. Lomalla hän löytää kaapista harvoin nahistuneita porkkanoita ja tomaatteja, hometäpläisiä rieskoja ja viimeisen myyntipäivän ajat sitten ohittaneita kinkkusiivuja. Arkena työelämän aikatauluissa roikkuessaan Anna täyttää kompostia tiiviimmin.

Työnsä puolesta Anna kuulee vastaavia tarinoita kiireestä. Työ ja arjen paletti vaativat usein niin paljon, että valinnat, joita teemme eivät kohtaa ilmastoystävällisiä arvojamme. Anna miettii, mihin hänellä ja ihmisillä on kiire. Heräämme, viemme lapsemme hoitoon, menemme töihin; pääsemme töistä, haemme lapset kotiin, käymme kaupassa, laitamme ruoan, viemme lapsemme ja itsemme harrastuksiin; teemme iltatoimet, käymme nukkumaan. Toistamme tapahtumasarjan viisi kertaa viikossa, kaksikymmentä kertaa kuukaudessa ja kaksisataa kertaa vuodessa. Maksamme opinto-, auto- ja talolainaa, pienennämme kulutusluottoja, ostamme vaatteita, huonekaluja, astioita, elektroniikkaa, vakuutuksia, matkoja.

Anna haluaa hidastaa. Moni haluaa hidastaa. Anna luki perheestä, joka luopui talostaan. He asettuivat maaseudulle, opettelivat kasvattamaan itse perunaa ja viinimarjoja, ottivat kanoja ja lampaita, ostivat lähitilalta ohraa ja vehnää, leipoivat itse. Kaikki eivät voi toimia samalla tavalla. Anna tekee lyhyempää työpäivää, jotta hänellä on enemmän aikaa itselleen, läheisilleen ja paremmille valinnoille. Hän haluaisi tehdä vieläkin lyhyempää päivää ja nostaa kotiaan ympäröiviltä pelloilta perunaa ja porkkanoita, viinimarjoja ja mansikoita.

Tarvitsemmeko lakeja ja säädöksiä, jotta opimme elämään ilmastoystävällisempää elämää? Anna sukeltaa päättäjien saappaisiin. Uskaltaisiko hän säätää lakeja, jotka rajoittavat itsemääräämisoikeutta? Hyvittäisimme lentomatkojemme päästöt tukemalla metsien kestävää käyttöä tai maksaisimme lentoveroa. Pienentäisimme kotimme lämpötilaa 20 asteeseen. Viettäisimme aikaa suihkussa korkeintaan kolme minuuttia. Söisimme kasvisruokaa ainakin kaksi kertaa viikossa. Pääsisikö Anna jatkamaan työtään seuraavalle toimikaudelle, jos hän rajoittaisi ihmisten toimintaa?

- Lyhensin latvoista viitisen senttiä, haarahiukset lähtivät ja muotoilin uudestaan, kampaaja kertoo ja näyttää peilistä, kuinka Annan ilme on piristynyt.
Anna havahtuu mustan kaavun sisällä. Hän on pohtinut ilmastoa, aika ja paikka ovat kadonneet.

Punainen Jopo kuljettaa Annan kotiin, alamäkeen on helppo rullata. Lapsi pötköttää olohuoneen sohvalla puhelin kädessään, katse ja ajatus ruudussa. Anna livahtaa vaatehuoneeseen, hän löytää sisareltaan saamansa paidan, jossa kasvaa komeaa heinää, korpikastikkaa. Sisko oli laittamassa paitaa kirpputorille myyntiin, onneksi Anna ennätti väliin, hän löysi aarteen kolmella eurolla.
- Laita puhelin pois! Lähdetään... Anna huudahtaa, kun suoristaa paidan helmaa.
- Minulla on tämä video kesken, menee kymmenen minuuttia.
Anna vetää henkeä ja istahtaa sohvan toiseen päähän. Hän nostaa lapsen pitkäksi venähtäneet jalat syliinsä.
- Mitä sinä katsot? Anna tiedustelee ja on iloinen, kun ymmärsi pysähtyä ja olla kiinnostunut jälkikasvunsa puhelimen käytöstä.
Katse ja ajatus tiiviisti ruudussa lapsi mumisee seuraavansa tubettajaa.
- Kun olet katsonut sen, niin lähdetään taimitarhalle. Ostetaan siperinpihta ja katsotaan muitakin puita.
Lapsi on pyytänyt monta kertaa, että he hankkisivat uuden pihtan kuihtuneen tilalle. Anna on luvannut yhtä monta kertaa toteuttaa toiveen, mutta lupausta pitemmälle hän ei ole päässyt.
- Mitä muita? lapsi nostaa päätään. Katse hänen vihreissä silmissään on iloisen yllättynyt.
- Katso sinä, mitä puita tarhalla myydään. Luin, että puiden istuttaminen on helppo tapa auttaa luontoa ja ilmastoa voimaan paremmin.

Kun Anna silittää taimitarhan sivuja katselevan jalkoja, hän toivoo, että hänen lapsensa näkisivät, kuinka pihta kasvaa täyteen pituuteensa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti