Makupaloja äitiydestä

Markus Tornberg: Breastfeeding

Muistatko, kun netissä pyöri video, jossa lapset tunnistivat naisrivistöstä äitinsä silmät kiinni? Katsoin videon ja mietin, erottavaisitko lapset isänsä tai jonkun muun heille tärkeän henkilön näkemättä häntä. Todennäköisesti, sillä kun on pidellyt rakkaan ihmisen käsiä käsissä, silittänyt kämmenselkää ja poskia, painanut nenän profiilin ja huulten kaaren mieleen, ei niitä unohda, sydän tunnistaa. 

Äitiys ja vanhemmuus rakentuu pitkälti arkisista asioista. Elämä vanhempi-lapsi -suhteessa on arkea ja se on on aika ajoin repaleista. Vastasyntynyt itkee taukoamatta vatsavaivoja eikä tyynny, vaikka häntä heijataan ja tuuditetaan, hierotaan ja syötetään. Yön pimeinä ja pitkinä hetkinä taaperon yskä täyttää kodin jokaisen millikuution. Lapsi ei nuku, eikä kukaan muukaan nuku samojen seinien sisällä, kun sängyn päädyn kohottaminen, höyryhengitys eikä yskänlääke hiljennä keuhkoja takovaa kakomista. Koululainen on luokkansa ainoa, joka ei saa kutsua kaverin syntymäpäiväjuhliin. Ulkopuoliseksi jäämisen tunteen peittäminen sujuu kymmenvuotiaalta huonosti, vaikka hän tekee kaikkensa, etteivät silmäkulmien vesikierteet tavoittaisi toisen silmiä. Mustapohjaisiksi värjäytyneet sukat ja hielle lemahtava t-paita lojuvat teinin huoneen lattialla kymmenen tuo pyykit koneeseen -käskyn jälkeen. Nuori ei saa jatko-opiskelupaikkaa ja eristäytyy huoneeseensa, vain aika ajoin kumahteva basso kertoo, että oven takana on elämää. Kotoa omilleen muuttanut aikuinen lapsi soittaa, puhelin ja neljänsadan kilometrin välimatka eivät peitä surua kysymyksessä: Miksi hän minulle suuttui?

Juhlat tauottavat arkea. Äitien- tai isänpäivän aamu herää ja lapsi piilottaa selkänsä taakse ensimmäisen itse askartelemansa kortin. Levottamat jalat hyppivät malttamattomina sohvalla, katse tähyilee pimeään iltaan ja nuoret korvat kuulostelevat, milloin joulupukin tiukukellon kilinä on ulko-oven takana. Daim-suklaakakun kaikki kynttilät sammuvat toisen puhalluskerran jälkeen ja pöydän ympärille kerääntyneet ystävät ja sukulaiset taputtavat ilosta. Kesä odottaa todistuksen päässä, kun lapsi laulaa yhdessä kavereidensa kanssa iloa ja odotusta uhkuen armaasta ajasta ja suloisesta suvesta. Kun vuosien kuluttua nuori saa todistuksen käteensä ja koko maailma on hänelle auki.

Äitiys ja vanhemmuus tarvitsee juhlaa, se tarvitsee kannattelua ja hetkiä, joita odotamme ja joihin valmistaudumme. Tavallisten tiistaipäivien lukumäärä peittoaa kuitenkin selkeästi juhlahetkien määrän; kalasoppaa ja ruisleipää syödään useammin kuin valkosuklaavaahtoa ja mansikoita. Äitiys ja vanhemmuus rakentuu hetkissä, kun pistämme suuhumme aamu toisensa jälkeen kaurapuuroa ja mustikoita, muroja ja vadelmamehukeittoa. Lapsi-vanhempi -suhteet hioutuvat repaleisissa hetkissä: Kun pelkäämme, ettemme jaksa enää tyynnyttää lohduttomasti itkevää vauvaa. Kun manaamme lapsen yskää hämähäkin seitin tunne silmissämme ja laskemme, että saamme nukkua korkeintaan kaksi tuntia ennen kuin työaamu valkenee. Käännämme tyynyn puolta 27 kertaa ja mietimme, mikä lapsen kasvatuksessa meni vikaan, kun hänen sosiaaliset taitonsa ovat heikot. Painokelvoton teksti tavoittaa teinin kasvot, kun kaadamme väsymyksemme hänen päälleen. Lopulta muistamme mainita: Pese itse pyykkisi! Koputamme nuoren oveen ja koetamme saada hänet puhumaan tulevaisuudesta, mutta saamme tyhjän katseen ja voimistuvan basson rytmin vastaukseksi. Puhelinmastojen välityksellä siirtyvä suru tavoittaa meidät ja mietimme, kuinka osaamme lohduttaa aikuista lastamme.

Repaleisissa hetkissä tärkeintä on tietää, että lohdutamme vauvaa ja kun emme enää jaksa, haemme apua. Nostamme sängyn päätyä, keitämme vettä, annamme yskänlääkettä ja toivomme parasta, kaksi tuntia unta saa välillä riittää. Juttelemme siitä, miten kavereita kohdellaan, mitä heidän kanssaan voi leikkiä ja koetamme itse kohdella hyvin lähimmäisiä luottamalla mallioppimisen mahtiin. Pyydämme anteeksi sanoja, jotka olivat tilanteeseen nähden liian voimallisia, mutta kerromme, että likaiset vaatteet saa pestä itse, jos ne myöhästyvät pyykkikoneesta. Näytämme, että välitämme, rakastamme ja uskomme parempaan huomiseen silloinkin, kun lapset eivät itse osaa. Aina emme löydy sanoja ja viisaita neuvoja, olemme vanhempina aika ajoin ymmällämme, mutta kuuntelemme ja otamme vastaan, suremme ja ihmettelemme yhdessä.

Rakastaminen ja välittäminen on lahja, jonka voimme antaa lapsille, olimme äitejä, isiä tai lähellä olevia ihmisiä. Anteeksipyytäminen ja -antaminen on lahja, jonka voimme omalla mallillamme siirtää eteenpäin. Teemme virheitä ja miten muuten voimme jatkaa, jos emme näytä inhimillisyyttämme ja pyydä anteeksi.

Kaikki eivät saa kokea vanhemmuutta, vaikka toivovat lasta. Minä halusin äidiksi ja toiveeni toteutui. Ymmärränkö, miltä tuntuu kuukausi toisensa jälkeen menettää toive omasta lapsesta? Tiedänkö, miltä tuntuu kun ei löydä kumppania, jonka kanssa saa jakaa toiveen vanhemmuudesta? Jotain tavoitan surusta ja pettymyksestä, jota tyhjä syli saa aikaan.

Muistan, kuinka WTC-iskujen jälkeen pukkasin vauhtia esikoiselleni, joka opetteli ajamaan apurattaitten kanssa ja mietin, olenko hullu, kun haluan lisää lapsia tällaiseen maailmaan. Toiveeni toteutui, sain todistaa syntymän ihmeen uudelleen. Hullu maailma jatkoi omaa elämäänsä, itsemurhaiskuista tuli arkea. Samaan aikaan minun arkeni täyttyi maata viistävistä kauppakasseista, makaronilaatikoista ja täysjyväsämpylöistä, ylitse pursuavasta keittiön pöydästä, jatkuvasti pyörivästä pyykkikoneesta, viikkaamattomista pyykkivuorista ja tarpeista, joihin oli vastattava heti. Joskus kadehdin ystäviäni, jotka saivat elää itselleen; hetkittäin tavoitin ajatuksen, miksi toiset eivät halua lapsia. 

Tapoja elää on useita, osa on itse valittuja ja osa on langennut meille. Juhlapäivien aikaan saamme valita, haluammeko pysähtyä hetken äärelle. Äitienpäivä, samoin kuin isänpäivä ja muut juhlat virittävät meissä monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Jos olemme saaneet lähellemme ihmisen, joka rakastaa ja välittää pyyteettä, hyväksyy meidät tällaisina kuin olemme, olemme saaneet arvokkaan lahjan. Hän ei ole itsestäänselvyys ja hänet tunnistaa sydämellä.